Paitsi että kirjoitan tätä älyttömään aikaan, kirjoitan kahteen kertaan. Kaikki vuodatuksen tuntijat tietävät, kyllä miksi. Sanoisin oikein ruman sanan, ellen olisi tämän viikonlopun sivistyksen kyllästämä. Näitä harrastin:

1282669.jpg

Olimme isännän kanssa lauantaina oikein ulkona syömässä, eikä suinkaan nakkikiskalla vaan nauttimassa Ystäväillallista kahdelle. Miestä ei hevin saa ravintolaan, itse asiassa tämä oli ensimmäinen kerta, sillä hän taisi saada oman kiintiönsä aikanaan kapakkatyössä täyteen. Nyt paikka olikin poikkeuksellinen, kirkon seurakuntasali, jonne vapaaehtoisvoimin oli valmistettu kolmen lajin illallinen. Tilaisuuden tuotto meni Suomen Lähetysseuran kautta Etiopian aids-orpojen koulutuksen tukemiseen samaan lastenkotiin, jossa myös Järvenpään seurakunnan lapsityön ja kerhojen kummityttö asuu.

--- Nyt uni tulee silmään. Jatkan huomenna, jolloin kerron kuvassakin näkyvistä ruoista ja illan ohjelmasta sekä sunnuntain kulttuuriannista. Ja jatkoa seuraa nyt:

Illallinen oli maukas. Pöydät oli katettu kauniisti ja kuten luvattiin, kahdelle. Joitakin suurempiakin seurueita näytti olevan paikalla. Alkupalana oli elävää musiikkia. Sitten seurasi alkukeitto, juustoinen porokeitto. Se tosiaan maistui porolle eli poro ei vain ollut juossut ohi. Suolaa oli vähintään riittävästi, mutta muuten maukasta. Lisäksi tarjottiin menyyn mukaan kateleipää, käytännössä paahdettuja leipäsuikaleita.

Pääruoka, jonka olimme jo etukäteen valinneet, oli "kevyesti savustettu porsaansisäfile ja vinaigrette, duchesse-perunat ja paahdetut kasvikset". Rosepippureilla koristettu possu oli hyvää, no, vähän kuivaa mutta silti maukasta. Hyvää oli myös kastike, joka kylläkin oli kermakastike. Vinaigrette on ennen vanhaan tarkoittanut jotain ihan muuta. Paahdetuissa kasviksissa oli ainakin punajuurta ja palsternakkaa, varmaan myös selleriä ja porkkanaa. Kalavaihtoehto oli savulohirulla ja kurkumakastike, keitinperunat ja höyrytetyt vihannekset. Jostain syystä lihansyöjät, me ainakin, olivat saaneet lautasensa jo tyhjiksi siihen mennessä kun kala-annoksia vasta kannettiin pöytään. Veikkasimme hiljaa supattaen, että olikohan perunat pantu vähän liian myöhään kiehumaan. Tai sitten vapaaehtoisia oli kerta kaikkiaan saatu liian vähän neljänkymmenen hengen palvelemiseen.

Jälleen musiikkia. Muusikot yrittivät virittää yhteislauluakin, mutta jos laulu on Chydeniuksen versio "Kaallioolle kuukkulaaalle raakennaan minä majaaani", niin voi jo etukäteen arvata, että suosio ei ole suuri. Yksi ääni naapuripöydästä kuului ottavan osaa yhteiseen lauluun. Illalistajat olisivat varmaan laulaneet paljon reippaammin perinteistä versiota.

Jälkiruoka oli karpaloparfait ja kahvi tai tee. Sen jälkeen oli iltavirren vuoro. Virsi 552 "Mua siipeis suojaan kätke" oli periaatteessa tuttu, mutta minulle ainakin sen verran vieras, etten osannut sanoja edes vanhan virsikirjan mukaan. Ei kukaan mukaan ja kun virsikirjat nököttivät hyllyssä, ei taaskaan syntynyt yhteistä lauluhetkeä. Siitä viis, lähdimme tyytyväisinä kotiin ja päätimme tulla seuraavallakin kerralla syömään.

Sunnuntaille oli varattu liput teatteriin. Yritin linkkiä Järvenpään teatteriin, mutta ei nyt onnistunut, kun tämä Vuodatus näköjään muutenkin vaihteeksi temppuilee. Kari Hotakaisen näytelmä "Hukassa on hyvä paikka" on musiikkinäytelmä, jossa aikuiset esiintyivät myös lapsirooleissa. Mukanani oli Tytär ja Lapsenlapsi, joka varmaankin hyvin samaistui kymmenvuotiaaseen pääroolihahmoon Juntti-Mutteriin, jota esitti - ja hyvin esittikin - noin 30 vuotta vanhempi riski mies. Kannattaa mainita, että tämän mainio pieni teatteri toimii talkoovoimin ja muutenkin niukoilla resursseilla.

Tytär kertoi reissulla, miten vain hiuksenhienosti oli välttänyt suuren onnettomuuden. Eteisen lamppu oli tullut omia aikojaan katosta noin sekuntia sen jälkeen kuin tytär oli kävellyt alta. Lasikuuppa ja kaikki mahdolliset sisäkalut olivat tulleet lattialle ja tietysti menneet tuhannen sirpaleiksi. Vahinko, sillä valaisin oli kaunista 60-luvun mallia, jollaista ei enää mistään saa. Painavakin se oli, joten tyttärelle olisi voinut käydä pahastikin, jos olisi saanut sen päähänsä. Pikkupojalle vielä pahemmin. Lähdemme pikapuoliin ihmettelemään vaurioita ja mittaamaan paikkoja uuden valaisimen varalle. Tätä varten ovat äidit ja isäpuolet olemassa.