Tälle ruokalajille on jo täällä minullakin monta lähes samanlaista versiota, mutta silti kesäkaalista tehty pata on aina yhtä hyvää ainakin meidän mielestämme. Näin sitä tehtiin meillä tänään  ja saatiin kätevästi kahden päivän ruoka kahdelle:

Kesäkaalipata

  • yksi kesäkaalin pää eli kerä
  • yhdestä sipulinipusta eilen jääneet naatit
  • 5-6 pientä tuoretta valkosipulia (suoraan maasta)
  • 3-4 tomaattia
  • rasia pekonikuutioita
  • 2 pakkausta saksalaisia bratwursteja
  • rypsiöljyä
  • suolaa
  • tilkkanen vettä

Otin ison paistokasari ja panin pekonikuutiot suoraan kylmälle pannulle. Silloin niistä irtoaa rasvaa paistamiseen, mutta lisäsin myös terveellistä rasvaa eli rypsiöljyä ennen kuin rupesin paistamaan sipuleita ja makkaroita. Leikkasin kaikki saksilla sopivan eli sentin, parin viipaleina suoraan pannulle. Sillä aikaa kun nämä saivat vähän väriä, otin kaalin käsittelyyn eli leikkasin ensin halki ja sitten viipaleiksi ja viipaleet vielä toiseen suuntaan. Lisäsin kaalisilpun paistokasariin ja annoin hetken kypsyä isolla lämmöllä. Varmuuden vuoksi lisäsin tilkan vettä ja väriksi muutaman pilkotun tomaatin. Ihan vähän suolaa ja sitten vaan kansi kiinni ja pienellä lämmöllä kypsymään.  Siis ei uunissa vaan levyllä. Pata oli valmista suunnilleen tunnin päästä eli ehdin hyvin käydä saunassa ennen syömistä. Mausteita voi tietysti lisätä makunsa mukaan, mies jauhoi myllystä mustapippuria, mutta minä en kaivannut mitään lisää.

Makkaraa tuli ruokaan aika paljon, mutta määrää ja lajia voi tietýsti aina muuttaa tai vähentää. Tai ottaa isomman kattilan ja tehdän pataruoan vaikka kahdesta kaalinpäästä.

Vanha resepti

Tutkin äsken myös vanhaa Kokki-kirjaa, josta oli aikaisemmin puhe. Tässä 1800-luvun puolivälissä valmistuneessa kirjassa ei ole yhtään kaalipadan ohjetta, mutta sehän oli silloinkin vain kaalisoppaa, jossa nestettä oli vähemmän. Kaalia keitettiin myös lisäkkeeksi suolavedessä, mahdollisesti kuminalla maustaen tai tehtiin tuuvingiksi eli muhennokseksi. Hapankaaliakin tehtin. Eri kaalilajit olivat ainakin herraskeittiöissä hyvin tunnettuja: tämäkin kirja mainitsee valkokaalin lisäksi ainakin Savoijin kaalin, punakaalin, kukkakaalin, lehtikaalin ja kaalirapin.

Tämän ruoan nimi on Lehtikaalia:

"Täksi otetaan keväällä pieniä pehmeitä polttiaisia (nokkosia, viholaisia) sekä muuta pientä kasvia; varotaan kuitenkin tarkasti itsensä villiyrteiltä (kesän päälle voidaan käyttää hentoista maltsaa eli saviheinä yhtä edullisesti). Nämä perkataan hyvin hyvästi, virutetaan, kiehautetaan pikimmiltään ja kaadetaan läkkisiivilään että vesi tarkoin valuisi pois, sillä aikaa silputaan saksankirveliä ja ruoho- taikka kaalilöökiä (ruots. piplök), neljänneksi osaksi mainituita lehtikaalia vastaan. Nämä kuin jo ovat joksikin hienot, kaadetaan niiden sekaan ne kiehautetut lehtikaalit ja kaikki tyynni hakataan hyvin hienoksi; sitten kaalit keitetään puljongissa aivan pehmeiksi ja suurustetaan sekaisin kiehutetulla voilla ja jauholla. Astiaan ammennettuna pannaan siihen liha-hakkelus-möykkyjä taikka palasiksi leikottua sian-liha-makkaraa."

-Ohjeen perusteella voi olla, että lehtikaaliksi kutsuttiin tässä reseptissä esimerkiksi nokkosta ja muita mainittuja vihanneksia. Ja tämä on keitto.

Kuvassa on oreganoniittyämme, jota koristaa muutama siankärsämö (ja kuvasta pois rajattu lupiininroisko)..

1248557142_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Leikkaan näitä oksia vaasiin kukkimaan joko yksin tai muiden kukkasten kanssa. Viime syksynä tein ulkoeteiseen ovikranssin näistä ja tietysti kuivaan mausteeksikin.  

Yrttitarhassani kasvoi alkuun muutakin, mutta tämä ja maa-artisokka ovat levinneet niin tehokkaasti, että heikommat ovat jääneet jalkoihin ja tukehtuneet. Ei näy timjamia, ei ruohosipulia, ei edes sitruunamelissaa. Kun menossa on kasvimaan siirtohanke, niin annankin näiden levitä ja kukoistaa miten haluavat. Uudessa yrttimaassa on hyvässä alussa sitruunamelissa, salvia, ruohosipuli ja myös tämä veitikka, joka on tarkkailun alla. Piparminttua on erikseen purkissa ja kukkapenkin laidassa. Siinä on toinen valvottava kasvi, joka helposti tukahduttaa muut alleen.

Sain syntymäpäivälahjaksi vuosi sitten ihania (ja varmaan kalliitakin) laventeli-kasveja kaksin kappalein. Harmin paikka, ne eivät talvehtineet, kuten etukäteen pelkäsinkin. Ei tullut tuulessa huojuvaa laventeliniittyä meidän tontille, vaikka miten haaveilin siitä. Mutta eihän aina kaikkea voi saada.