Mietin hetken, että onko tälle päivälle oikeastaan mitään raportoitavaa. No on! Mukava, tavallinen päivä alkaa olla illassa. Mitään erityistä ei ole tapahtunut, mutta siis ei ainakaan pahaa kuuluu. Neuletakki on jo kaulusvaiheessa. Keksin tavan, jolla saan suht. siistit saumat tähän tulevaan kääntötakkiini. Virkkaamalla. Vielä kun löytäisin jostain kivat soljet, joilla takin saa kiinni ilman nappeja ja napinläpiä tai vetoketjua.

Mies soittelee alakerrassa. Ensin hän aloitti kansanlauluilla ja sitten tuli pätkä Rosvo-Roopea. Orpojan valssi kuuluu olevan nyt menossa. Soitto kuuluu mukavasti yläkertaan ja kuuntelenkin tosi mielelläni.

Joskus soittaja arvelee, että "fuuga päivässä pitää kuulijat loitolla", lähinnä silloin jos hiippailen musisoinnin aikana hissukseen yläkertaan. Mies ei ota uskoakseen, että voin täälläkin kuunnella ihan yhtä hyvin.

1272005.jpg

Kukkakimppu siis tälle mukavalle omalle ukko-kullalle. (Kuva on joskus leikattu jostain isommasta kokonaisuudesta, kun on kovin pieni.)

--- Nyt kuuluu pianosta tulevan meidän nuoruuden ajan musiikkia.

Suuri, suuri nuoruuden idolini Pauli Ankkakin on tulossa keväällä Suomeen. En ihanampaa vieläkään tiedä kuin Diana ja Oh my tender, oh my love. Vai olikohan se edes Ankaa? Ah, pääsisipä häntä kuuntelemaan livenä!  - En tosin ollut viiskytluvullakaan Linnanmäellä. Ei olisi tullut kysymykseenkään, enkä varmaan siihen aikaan olisi uskaltanut edes lähteä Helsinkiin yksin, saati Lintsille, jossa kävinkin ensimmäistä kertaa vasta seuraavalla vuosikymmenellä sen kesän ystäväni Baban kanssa. Baba voitti arpajaisissa ison nallen, minä tapani mukaan en voittanut mitään. Koskaan ei yksikään hampurilainen ole maistunut niin ihanalta kuin silloin. Myös elämäni eka hampurilainen. Baba oli helsinkiläistyttö, joka oli meillä kesävieraana ja opettelemassa suomea.

Tätä tämä vanheneminen on, yhtä nostalgiaa.