Valitin eilistä, hyvin raskasta kokemusta. Olimme jo valmiiksi väsyneitä, sillä takana oli vierailu kovin uupuneen isän ja pahoin dementoituneen äidin luona pitkäperjantaina. Toivottavasti me piristimme heitä edes vähän.

Tässä ei ollut vielä kylliksi eli ei kahta ilman kolmannetta: odotimme huomiselle hyviä ystäviä kylään pääsiäislampaallemme. Perinne on pitkä ja ystävyyskin alkanut mieheni osalta jo monta vuosikymmentä sitten. Itsekin olen ystävystynyt molempien kanssa, mutta tiedän lisäksi, miten erityisen suurena tukena he ovat olleet miehelleni tämän vaikeina männävuosina.

Odotettu pääsiäisperinteemme katkesi tänä vuonna rouvan äkilliseen ja ilmeisesti hyvin vakavaan sairaskohtaukseen. Hän on eilen joutunut yhtäkkiä keskussairaalaan. Edessä on vähintään pitkä sairasloma ja varmaankin saman tien eläke. Toivottavasti niin eikä hautajaisia. Luojan kiitos kohtaus tapahtui kotona, kun mieskin oli paikalla eivätkä he olleet esimerkiksi tien päällä matkalla meille taikka lenkkipolulla. Nyt ei muuta kuin tassua ristiin.

Hyvääkin mahtui sentään meidän pääsiäiseemme - lasten vierailu, joka onneksi lakaisi suurimman osan ikävistä mietteistä pois mielestä. Tosin taas illalla ajatukset siirtyivät väkisin murhepuolelle, sinne hoivakoti- ja hautajaisosastolle, ei voi mitään. Mutta kiitos teille, rakkaat ystävät, jotka jo ehditte toivottaa niin kauniisti meille hyviä voimia. Onneksi ei tarvitse ihan omin voimin yrittää jaksaakaan.