Tässä on eilisaamun kuvaushetken satoa:

Ei juuri tämän enempää voisi olla sinistä ja valkoista! Hyvä kun eilen kuvasin, sillä tämä päivä onkin paljon värittömämpi, lähes harmaa. Ajatukset kuitenkin ovat enempi tuolla sini-valkoissa sävyissä, kun ei flunssakaan ollut muuta kuin sitä tavallista lenssua.

Tänään siis on jo käyty lääkärissä ja tropit saatu. Arvasinkin melkein oikein: lääkkeeksi tarvitaan pääasiassa lepoa ja lämmintä. Onneksi keuhkoissa ei ollut mitään, vaikka ajoittain pisteleekin. Minulla tulee melkein aina keuhkoputkentulehdus flunssan jälkitautina, mutta vielä ei siitäkään ole merkkejä. Kai tämä on sitä tautia, joka paranee hoidossa 14 päivässä ja hoidotta kahdessa viikossa.

Eli voin taas kaikessa rauhassa naputella sukupuita talteen tai tehdä muuten mitä huvittaa ja levätä välillä. Paitsi että vielä en raivaa työhuoneen loppuja paperiläjiä - sehän on sairaalle kerta kaikkiaan liian raskasta. Kyseessä on se kaikkein viheliäisin viimeisten, epämääräisten romujen selvittely, niiden joille ei meinaa keksiä paikkaakaan. Osa on kaiken lisäksi vielä vanhoja työaikaisten papereiden kopioita, memoja, pöytäkirjoja ja sen sellaista, joita en arvaa vilkaisematta tai repimättä heittää roskikseen. Olen tietoisesti ollut kajoamatta niihin ja vain katsellut papereita kaukaa muutaman vuoden. Nyt on ehkä se hetki, jolloin lopullisesti vedän henkselit vanhan päälle. 

Tai ainakin melkein.  Uniin viimeiset työt eivät ole vielä edes päässeet. Käyn unissa läpi vasta 80-luvun duuneja. Unet eivät tietysti kulje kronologisesti eivätkä aina varmaan kuvaa tosielämääkään. Viime yönäkin olin yhtäkkiä muuttunut ravintoloitsijaksi ja sitä lähelläkään en ole koskaan ollut! Ei näistä mielen liikkeistä koskaan tiedä, mutta epäilemättä tekee hyvää käsitellä vanhat asiat pois uusien ajatusten tieltä. Jos vaikka rupeaisi joskus vielä viriämään sinisiä ajatuksia.