Eilen vielä arvelin, että hyvää lepotuolia ei saa halvalla. Tänään olen jo toista mieltä, tai no öh, ehkä edullisia saa ainakin alennusmyynnin aikaan. Suunnittelimme ajavamme ensin lähimpään huonekalukauppaan ja sen jälkeen vähän kauemmas kauppakeskittymään, jossa olisi lähemmäs kymmenen alan liikettä. Ei tarvinnut ajaa.

Ostimme oman kylän kaupasta sen tuolin, joka ensimmäiseksi osui silmiin, tai melkein. Ensimmäinen nimittäin oli saman sarjan valkoisella verhoiltu versio ja siihen emme sentään langenneet. Se olisi maksanut alennuksellakin satasen enemmän... Mutta tämmöisen me sitten hankimme. Itse asiassa menimme ostamaan yhtä tuolia, mutta tulimme kotiin kahden kanssa. Nämä ovat kotimaisia avainlippu-tuotteita, Iskun valmistamia Ritz-lepotuoleja. Kun suositushinta on valmistajan nettisivuilla tälle mallille "alkaen 596" ja me maksoimme kahdesta yhteensä alle 800 euroa, niin pakkohan ne oli ostaa. Erilaiset tuolit rinnakkain olisivatkin olleet aika törpön näköiset. Miehen vanha tuoli etsii vielä paikkaansa, mutta rehellisesti sanottuna se on aika rähjän näköinen näiden uudenkarheiden rinnalla.

1670118.jpg

Tuolin väri on kuvassa epäonnistunut, mutta kun kuvittelee että värin nimi on brandy, niin tietää mistä on kysymys. Tuli niin kiire ottaa heti kuva, kun saatiin riisuttua nämä sateen kostuttamista pahveistaan ja nostettua paikoilleen, etten enää joutanut värejä säätelemään. Tuoli tuntuu tukevalta ja siitä on helppo nousta ylös. Jalkoja on neljä kappaletta. Nämä kaikki olivat valintakriteereinämme. Kangas on alcantaran tapaista mikrokuitua. Niin ja nämä olivat kaupan varaston viimeiset tuolit tällä kankaalla.

Vesisadekuva on eilisen päivän satoa, mutta sopii hyvin tällekin päivälle. Erityisen paljon satoi juuri silloin, kun purimme tuolipaketteja peräkärrystä ja kannoimme sisälle.

1670140.jpg

Sähkömiehet puuhastelivat samaan aikaan tolpassa. Tämä oli jo ainakin kolmas työporukka ja laskujeni mukaan vähintään viides kerta, kun sitä yhtä pylvästä vaihdetaan ja sähköistetään ja painavia autoja ajellaan pitkin nurmikkoa. Nämä myös kaatoivat yhden mieheni istuttaman vaahteran ja yhden itsestään kasvaneen pajupensaan johtojen tieltä. Ja tietysti jättivät oksat siihen mihin ne tipahtivat. Kukaan ei myöskään maininnut mitään vanhan pylvään kohtalosta. Toistaiseksi se nojaa uuteen tolppaan. Ukot hävisivät niin äkkiä pihasta, ettei kukaan ehtinyt tästä asiasta tiedustella. Kuulemma tolppakin oli istutettu väärään paikkaan eli se ilmeisesti kuvaa alihankkijan ja alihankkijan alihankkijan välistä tiedonkulkua. Oikea korva ei kuule, mitä vasen käsi puhuu. Sen me huiomasimme jo edellisellä käynnillä, jolloin nämä samat herrat tai sitten jotkut muut aloittivat piuhojen siirtoa vanhasta uuteen pylvääseen. He myös hävisivät yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen.