Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Tasavallan presidentti myöntää anomuksesta liudan erilaisten neuvosten titteleitä. Lisäksi tietysti ropisee erilaista ansio- ja kunniamerkkiä, useimmiten kai täysistä ansioista, vaikka joissain viroissa merkki seuraa lähes automaattisesti virkavuosien myötä. Näin ainakin olen ymmärtänyt.  - Ei mulle vaan ole koskaan tullut yhtään prenikkaa, mutta ehkä en tietäisi mitä sellaisella tekisin ja milloin käyttäisin. Mutta mitäpä tuosta. En ole hdessäkään työssäni toiminut niin ansiokkaasti tai kauan, että olisin ehtinyt prenikkaan tai kultakelloon asti, jos niitä nyt sitten kyseisissä putiikeissa jaettiinkaan. En tiedä.

Kun luin aamun Helsingin Sanomien pitkästä palikasta erilaisten arvonimien saaneiden luetteloa, niin kiinnostuin tutkimaan asiaa lisää. Valtioneuvoston nettisivuilta löytyy koko 113 ansioituneen kansalaisen luettelo. Muutama tuttukin nimi vilahti luettelossa. On vuorineuvosta, professoria, talous-, kauppa-, teollisuus-, viestintä-, rakennus-, kulttuuri-, kotiseutu-, lääkintö-, teatteri-, kirjapaino-, opetus-, pitäjän-, seurakunta-, koulu-, ammattikasvatus- ja järjestöneuvosta. Lisäksi on ainakin yliopettajia sekä joukko muita mainitsemattomia. Miehiä kaikki. Näilläkö aloilla ei yksikään nainen ole ansioitunut niin paljon, että hänen työ- tai harrastusyhteisönsä olisi ruvennut hankkimaan, anomaan ja kustantamaan hänelle neuvoksen titteliä? Vaikea uskoa, että kaikki ehdokkaat olisivat yhtenä naisena kieltäytyneet arvonimestä.

Korkean ministerin arvonimen sai sentään Sinikka Mönkäre. Yli satapäisestä neuvosten luettelosta löytyy 9 naista. On yksi kamarineuvos, yksi kunnallisneuvos, yksi liikuntaneuvos, kolme sosiaalineuvosta, kolme director musicesta. Onnittelut heille kaikille, vaikka ällistelenkin naisten osuutta. Alle kymmenen prosenttia!  Vaikuttaa melkein siltä kuin nämä naisten saamat tittelit kaiken lisäksi olisivat ministerin arvonimeä lukuunottamatta hierarkian ja siten myös hankintahinnaston alapäästä. Toivottavasti olen hyvin väärässä.

Tittelit toivat mieleeni venäläisen kirjallisuuden usein mainitsemat nimineuvokset ja rupesin penkomaan sitä asiaa. Selvisi, että tsaari Pietari Suuri loi v. 1722 virkamieskunnan 14-portaisen hierarkian. Tämä mainittu nimineuvos oli yhdeksäs arvoaste ja tarkoitettu siviileille. Vastaava sotilasarvo oli alikapteeni ja hovissa hovihankkija. Tällaista hierarkiaa käytettiin aina vallankumoukseen asti. Luokka saneli myös asiaankuuluvan puhuttelun. Kullakin virkamiehellä oli oma kunnioitettava puhuttelunimensä, jota alempiarvoiset käyttivät. Luokat 1 ja 2 oikeuttivat puhutteluun "Teidän korkeaylhäisyytenne" ja näihin kuuluivat kansleri ja sotamarsalkka sekä todellinen salaneuvos, varakansleri, ylipäällikkö ja kenraali sekä korkeimmat virat hovissa. Mitä alemmas mentiin, sitä vaatimattomampi oli puhuttelu, joskin luokasta 9 alkaenkin vielä puhuteltiin "Teidän jalosukuisuudeksenne".

Tsaari Nikolai II puolestaan vahvisti v. 1897 vastaavan arvojärjestyksen Suomen suuriruhtinaanmaalle. Sen mukaan 2. luokan arvoasteeseen kuuluivat kenraali, amiraali ja todellinen salaneuvos. 3. luokkaan kuuluivat mm. ministerivaltiosihteeri, Aleksanterin yliopiston kansleri ja hovioikeuden presidentti. Kuvernööri edusti 4. luokkaa. Kun asteikossa päästään 9. luokkaan, tekevät siellä nimineuvokselle seuraa mm. laivaston luutnantti, apulais-lääninsihteeri ja apulais-sotilaslääkäri ja sotakamreeri. "Teidän jalosukuisuutenne, arvoisa Nimineuvos" ei siis olekaan ihan niin korkea viskaali kuin olen tähän asti luullut.