Tilasin jo joululahjaksi mieheltäni naapurikunnan kotiseutuyhdistyksen julkaiseman tuoreen vuosikirjan. Emme silloin ehtineet myyntipisteeseen eli museolle, saati että lahjan antaja, herra aviomieheni olisi siellä itse käväissyt. Niinhän tässä kävi, että lahjan vastaanottaja tänään kustansi kirjan itselleen. Samalla ostin kaikki muutkin 2000-luvulla ilmestyneet osat, siis tietysti ne joita ei talossa aikaisemmin ole ollut. Nyt olen jo lukenut melkein kokonaan tämän tuoreimman ja aion istua loppuillan tiiviisti lukupuuhissa.

Viehättävintä antia on tietysti viime vuosisadan alkupuolen tai vanhempikin paikallishistoria sekä vanhat valokuvat. Meidänkin talon kuvan löysin, vaikka sama kuva kyllä on esiintynyt joissain muissakin teoksissa. - Kun täkäläinen murre puhuttuna kielenä on lähes tykkänään hävinnyt, on kiva kun sitä edes kirjoitettuna löytyy tällaisista teoksista. Lukiessani voin maistella kieltä mielessäni ja muistella esimerkiksi mummin siskosten puhetta jostain 50- ja 60-luvuilta. Näen silmissäni varsinkin Lempi-tädin, jonka pojat edelleen taitavat murteensa. Itse en osaa puheen nuottia, en vaikka miten yrittäisin. Murresanoja luultavasti vilahtaa minunkin puheessani.

Kirjoitukset ovat jossain määrin epätasaisia eivätkä kaikki teemat tietysti voi kaikkia lukijoita puhutella. Eihän siinä mitään, hyppään sellaisten juttujen yli. Toisella kerralla voikin vaikka naapuripitäjän ajat sitten hävitetyn elokuvateatterin historia puhutella minua oikeinkin paljon. Yhteen asiaan petyinkin. Kun kirjan kannessa on komea suomenhevosen kuva, odotin hevosjuttuja. Isänisän isä ja lankomies sekä isäni serkut ovat olleet kovia hevosmiehiä.

Taidan nyt kuitenkin lämmittää saunan, että tulee edes pieni tauko lukemiseen. Iltaruoan aineksetkin on valmiina, joten ruoka syntyy käden käänteessä... Taas syödään kalkkunaa, tällä kertaa eiliset kasvisten jämät päässevät soppapataan, sillä otin jo päivällä sulamaan lihasilppua ja luulientä. Lintua on vielä tämänkin jälkeen ainakin kahdeksi ateriaksi ja luulientäkin yksi pytyllinen.