Aloitin jo äsken edellisen postauksen kommenttilootaan, mutta tekstiä tuli niin paljon, että päätin kirjoittaa sen tänne. Siis kuten kommentoija-kollegani Tiakin kertoi, myös meillä siirrettiin eilen kompostia kamat jälkikypsymään "kylmäkompostoriin". Se on vihreä Biolanin laatikko, joka on uskollisesti seurannut minua vuodesta 1987 lähtien nyt jo kolmannelle pihalle. Ostovuotta en muista, mutta oli jo se Lohjan pihassani monta vuotta käytössä. Viime muutossa pohjan rottaverkko oli junttaantunut niin syvälle naapurin pellon laitaan, että sinne jäi. Jonkun tulevan rakentajan "iloiseksi yllätykseksi".

Tänä vuonna huomasin ensimmäisen kerran, miten edullisessa paikassa jälkikompostori itse asiassa on. Tähän mennessä olen manannnut pitkää kuljetusmatkaa ulkorakennusten vierestä pihan äärilaidalle. Nyt se on ihan uuden kasvimaan kupeessa.

1971397.jpg

Kompostiaines oli jo niin mullan näköistä, että lapioin osan suoraan omenapuiden juurelle. Keväällä näemme, mitä on tapahtunut.

Mies ajeli eilen ja tänään puiden lehtiä lehtikompostiin, mutta teki myös uuden varaston (= kasan) tulevan kateviljelmämme eli ensi vuoden pottumaan tarpeisiin. Lehtien silppuamista ja keräämistä riitää vielä vaikka kuinka paljon, kun suuri osa lehdistä on napakasti puussa kiinni. Näin ajelemalla vältymme tylsältä ja käsiin rakkoja tuovalta haravoinnilta ja lehtisilppua jää maahankin ravinteeksi ja madonruoaksi. Korkeintaan pihatie ja postilaatikon viereinen katuosuus on siistittävä käsin.  Niin hölmö en sentään ole, että rupeaisin katuja haravoimaan.

Kun mies eilen leikkasi ruohon oikein tarkkaan tulevan kateviljelmän alta, hyppäsi ruohikosta kauhistunut otus. Tuntomerkkien perusteella kysymykseen tulee joko rotta tai vesirotta, joka ei ole rotta vaan Kirsi Kunnaksen esittelelmä Jaakko Vaakko. Edelleen tuntomerkkejä tutkimalla päädyimme J.V. Vesirottaan. Tämä sama Jaakko saattaa eläinkirjan tietojen mukaan syödään marjapuskien ja omenapuiden juuria. Se ehkä kävi myös aikaisemmin kasvihuoneella kurkkua järsimässä.

Varustaudun myös sisähommiin. Kun epäilemättä jo ennen joulua kaikki uutuuskirjat on hankittu ja luettu, on silloin viimeistään käsitöiden aika. Nytkin menossa on ohut pikkupusero aikaisemmin valmistuneen virkatun jakun kaveriksi. Villapaitalangat odottavat ja tarpeet muutamiin sukkiin ja ainakin yhteen kaulahuiviinkin on jo plakkarissa.

Skräppäystä tai leikekirjan tekoa on tarkoitus myös harjoitella talvisen iltalampun valossa. Huomaan, että siihenkin harrastukseen tarvitaan mieletön määrä erilaista kamaa. Pari ajatusta on mielessä hautumassa. Ajattelin ostaa työvälineitä ja rekvisiittaa vähän kerrallaan. Silloin tosin taidamme olla keväässä ennen kuin tarvittavat romppeet ovat kasassa.

Jos suinkin ehdin, maalaan tänäkin vuonna joulukortit itse, sillä en millään ehdi askartelemaan tarvittavaa korttimäärää. Viime vuonna tein kortit leikkaamalla jouluisia kuvia ihanasti kuvitetusta vaatekauppa Gudrun Sjödenin joulukuvastosta. Nyt syksyn kuvastosta voisi leikata hautajaiskortteja...

Sitten hurahdin vielä kahteen asiaan. Tilasin ja jo sainkin Wetterhoffilta kahden ihanan koristetyynyn tykötarpeet. Ihastuin Koti-lehdessä olleisiin malleihin ja tilata kopsautin ne heti. En ole koskaan kirjaillut villalangalla tämmöisiä kapistuksia, mutta nyt sen aion opetella. Ensinnäkin osaan takuuvarmasti kaikki tarvittavat pistot, linnunsilmät sun muut. Toisekseen minulla on hyllyssä monta alan opaskirjaa, joista voin katsoa neuvoa. Jos osaan tehdä pikkuisia ristipistoja, niin miksen oppisi paksulla villalangalla varsipistoa ompelemaan paksuun tyynykankaaseen? Ja onhan sitten blogiyhteisö!

Osaako kukaan muuten ottaa kantaa ompelu- eli kirjontakehyksen eduista ja hyvistä hankintapaikoista tai olisiko jollakulla suorastaan myydä sellainen tarpeettomana? Pitäisiköhän sen olla tämän mallin kokoinen iso neliö vai riittääkö pieni ja pyöreä, jonka paikkaa siirrellään kuvion edistyessä? Sohjatyynyn koko kaiketi on 36 cm. Kysyy nimerkki Tyhmä joka on kirjaillut aina ilman kehystä

Kun katselen monienkin teidän taitureiden töitänne, en ikinä kehtaa nostaa omia tekeleitäni näytille. Tai sitten nostan ja olen ylpeä siitä, että edes semmoisia minäkin opin tekemään. Esimerkiksi äitini, käsistään taitavan äidin taitava tytär, osasi lannistaa minut jo pienenä tällä käsityön alalla. Ja siitä on jo sentään puoli vuosisataa aikaa, hitsi vie!

Ei muuten kannata ällistellä sitä, miksi istun kahden aikaan yöllä koneella. Tähän päivään on mahtunut kahdet pitkät päiväunet, tukeva flunssalääkitys ja iso mukillinen höyryävän kuumaa sitruuna-hunaja-karpalomehua. Nyt kuitenkin lähden nukkumaan.