Nukuin viime yönä aika huonosti. Heräsin joskus yhden aikaan eikä sen jälkeen millään tahtonut uni tulla. Lueskelin pariinkin otteeseen, mutta jotenkin rintaa kaiversi ja nyt tiedän senkin, miltä tuntuu kun "muljauttelee".rinnassa. Heräsin pahaan uneen: meidän lapsuudenkodin navetan sivua käveli pieni tyttö, jonka vaatteet olivat 50-luvun alusta. Kasvoja en nähnyt, onneksi, sillä tyttönen meni ja tipahti lantakaivoon. Sinne taisi jäädäkin, sillä heräsin tähän. Itse tarkkailin unessa tilannetta ulkopuolisena, mutta nelivärisenä, kun itse draama tapahtui musta-valkoisena. Minä kai se pikkutyttö sitten olin.

Tämmöistä joskus sattuu, jos seuraavana päivänä on jotain erikoista tiedossa. Ei sen kummempaa kuin herätyskello soimassa... Tai tänään, kun oli käynti työvoimatoimistossa. Alitajunta ehkä nosti pintaan senkin totuuden, että tämän lapsen äiti pitää luultavasti vielä tänäpäivänä vain lapsen omana huonoutena ja mahdollisesti laiskuutena sitä, ettei tämä ole saanut töitä. Mutta turha siitä on enää vanhan ihmisen toista vielä vanhempaa valistaa. Jos ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

Kävin toivottavasti noin toiseksi viimeisen kerran ilmoittautumassa työkkärissä. Vuoden päästä täyttelen kai papereita, joilla anon mitä kunnioittavimmin pääsyä työttömyyseläkkeelle. Ja sitten - hip-hei - olisi edes teoriassa mahdollista tienata pikkuisen oikeaa rahaa. Nythän säädökset on tehty itseäni viisaampien lainsäätäjien toimesta siihen malliin, että ihminen on joko työssä tai työtön. Turha puhuakaan muista vaihtoehdoista. Nyt tarkoitan työttömyysputkessa olevan ikäihmisen vaihtoehtoja. Totisesti toivon, että nuoremmat löytäisivät aitoja, motivoivia vaihtoehtoja, jotka olisivat oikeaa työtä.

Samassa tilanteessa oleva tuttu teki keikkaa ja tienasi sillä noin 600 euroa. Kaikkien veronpidätysten ja ansiosidonnaisen päivärahan sovittelujen jälkeen hänelle jäi aika tarkkaan viiskymppiä käteen. Kertoi kysymättä, että eipä ole motivaatiota enää toista kertaa keikalle, kun tyhjän saa pyytämättäkin. Näin minäkin sen olen ajatellut. Viisainta on olla vaan kuin Ellun kana ja vihdoinkin nauttia elämästä. Tällaista asennetta en minä - ex-työnarkomaani - olisi ikinä arvannut itsestäni löytyvän. Toisaalta kaikkien kokemusten ja suorastaan lamaannuttavan uupumuksen jälkeen tästä tuskin täysipäistä työntekijää saisi enää millekään alalle. Ja kukapa sitä tämän ikäistä ihmistä palkkaisi, kun jo kymmenen vuotta sitten tuli ensimmäisen kerran määritellyksi yli-ikäiseksi. Mutta minäpä elän nyt elämäni luultavasti onnellisinta aikaa.

605111.jpg

605097.jpg

Tämä ihana puu on kuvattu tämän päiväisellä reissulla. Se on käsitykseni mukaan Rautatieomenapuu. Älysin vasta autossa istuessani, että senhän olisi voinut kuvata vähän kauempaa. En kuitenkaan malta jättää käyttämättä näitäkään kuvia, joista jollain tavalla voi hahmottaa puun upean muodon.