Onnea vaan reippaille Suomi-tytöille Sapporoon! Olipa kiva katsoa aamulla viestikullan tuloa Suomeen. Tämä kuulemma oli kaikkien aikojen kolmas naisten viesti-MM ja ekaa kertaa "ulkomailla" saavutettu, kuten selostaja huomautti. Onhan tuota menestystä nyt tällä kertaa naisille tullutkin ja toivottavasti puhtain eväin. Naiset hiihtivät ylivoimaisesti ja kertoivat olevansa myös likkaporukkana tiivis tiimi. Se varmaan tuollaisessa lajissa kuin viesti onkin lisäetu.

Minä tässä olen paraskin hiihdon arvostelija, kun vanhat puusukset (ei sentään lauta-) menivät v. 2000 kaatopaikalle enkä ole niitä yhtään kertaa kaivannut. Paitsi tänä talvena kyllä kerran ajattelin, että voisihan tuolla pellolta lähtevällä ladulla tietysti hiihtääkin.

Talvilajien penkkiurheilijaksi - sisäkatsomossa tukevasti pehmeässä nojatuolissa - minut kasvatti jo isä. Isä seuraa sekä talvi- että kesäkisojen lähetyksiä hyvin aktiivisesti, vaikka onkin puolivälissä yhdeksääkymppiä. Siis ns. perinteisiä lajeja. Luullakseni formulat ja sen sellaiset eivät häntä kiinnosta.

Olympialaiset, Salpausselän kisat ynnä muut olivat myös 50- ja 60-luvun koululaisille tärkeitä tapahtuma. Voihan olla, että kuuntelimme kisoja radiosta senkin takia, että ne kiinnostivat opettajaa, mutta innoissamme olimme me penskatkin. Ja tietysti koulun omat hiihtokisat olivat talven kohokohtia.

Helsingin olympialaisista en sentään muista mitään, mutta jotenkin hämärä muistikuva on olemassa siitä, että minulle luvattiin Helsingin-matka sitten seuraavaksi kesäksi. Se toteutuikin ja kävimme ainakin Stockmannilla ja Korkeasaaressa. "Matkanjohtajana" oli arvokas neiti Hartikainen, jonka asunto oli meillä tukikohtana. Sitä en muista, olimmeko päiväseltään vai yövyimmekö, luultavasti yövyimme neidin kamarin lattialla. Sen muistan oikein hyvin, että neiti H. nuhteli minua kovin sanoin, kun minä pieni 5 v. pidin rapun metallikaiteesta kiinni. Hän näet pelkäsi bakteerien tarttumista.

Tämä olkoon aamutervehdys tältä päivältä. Ohjelmassa seuraa kampaamoreissu.