Pieni jälkikirjoitus vielä myöhemmin illalla ja sitäkin myöhemmin korjaamassa kirjoitusvirheitä. Siis varsinaisesti käväisin lisäämässä kuvan ja vähän tekstiä Historia-sivulle.

Näytönsäästäjällä pyöri äsken kuvia rakkaasta koiruliinistamme. Kuvat palauttivat heti paikalla mieleen muistot vuoden takaa. Kuulen joskus vieläkin  tassuttelua rappujen alapäässä, kun aamulla kömmin aamupalan laittoon. Tietysti maailmassa on paljon suurempiakin murheita kuin lemmikin kuolema, mutta oli se vaan rakas. 

Kultainen koiramme tuhkattiin ja tuhkauslaitos hoiti asian omalla, varmaan ihan tyylikkäällä tavallaan. Emme edes ajatelleet uurnan hankkimista tai tuhkan hautaamista pihaan. Riitti, kun korkean kaapin päällä on jo yhden koiran tuhkat. Aina kun kurkotan ottaakseni alas kukkavaasia, pelkään että koiravainaa tulee samalla alas. Jostain syystä mies ei ole halunnut hävittää tai siis haudata tuhkia, enkä minäkään häntä asiassa aio patistaa. Se pikkukoira oli ollut hänelle tärkeä. - Onneksi ketkään muut eivät tiedä, mitä siellä kaapin päällä säilytetään!

Ennen tätä lempeää ystäväämme talossa oli hetken aikaa ollut yksi hirmu, joka isännöi niin tomerasti, että se oli pakko lopettaa. Koira heittäytyi laumanjohtajaksi, johon ei mikään koulutus eikä komento tepsinyut, ei tietenkään isäntään. Koira myös raapi se ovet ja lattiat piloille. Rakilla oli ollut tapana avata ja tyhjentää kaapit, vetää jauhopussit alas ja sen sellaista ollessaan yksin kotona.

Koira oli ehkä elänyt edellisessä paikassa jo niin vanhaksi, ettei enää halunnut ottaa uutta isäntää tai kotia itselleen. Minusta ei sen kasvattajaksi olisi ollutkaan, mutta suhteellisen kokeneelle koirankouluttaja-miehellenikin tämä oli liian kova pala. Koiran näkemys ilmeisesti oli se, että hän oli laumanjohtaja ja mies lauman alempi jäsen. Olisi luultavasti ollut vain ajan kysymys, että koira olisi ojentanut alaistaan ja palvelijaansa haukkaamalla käsivarresta.

Olen aika aktiivinen nettidivareitten asiakas ja tehnytkin useita mainioita kirjalöytöjä. Yhden toistaiseksi nimeltä mainitsemattoman liikkeen kanssa olen parhaillaan napit vastakkain. Rahat kyllä kelpasivat, mutta tavarat ovat toimittamatta. Annan vielä päivän tai kaksi armonaikaa, jonka jälkeen kerron, missä tällainen kauppapuoti sijaitsee, että osaatte muut varoa. Ikinä ennen ei yhdenkään kotimaisen nettikaupan kanssa ole ollut tällaista harmia.

Nyt lähden jatkamaan arpajaispalkintojeni värkkäämistä, että saisin pikkupaketit valmiiksi samalle postikäynnille. Olen aina sanonut, että jos ei voi luottaa toiseen ihmiseen, niin mihinkä sitten, mutta tämä jannu kyllä koettelee uskoa ja luottamusta.