Höh-höh-höö, viikonloppu sitten vierähti nopeasti. Odotimme innolla koiranpoikasta vieraaksemme, mutta sitä nyt ei sitten meille esitelty. Emäntänsä sentään kävi ja viihtyikin pitkään juttelemassa ja syömässä. Tarjolla oli muhevaa kasleria ja valkosipuliperunoita sekä vihersalaattia, jälkiruokana aprikoosi-mango-valkosuklaakakkua. Meidän kakkuresepti oli huomattavan paljon yksinkertaisempi kuin jommassa kummassa iltapäivälehdessä viikonvaihteessa, heh-heh. Hyvää oli meilläkin ja suhteellisen kevyttäkin.

Koiruus oli telminyt koko viikonvaihteen niin ahkerasti, että jätettiin nyt kotiin nukkumaan. Kuva sentään lähetetään meille ihan ensi tilassa, nyt kun Toisella Tyttärellä kuulemma on ikioma tietokone ja sähköpostiosoitekin. Jäämme odottamaan.

Voi olla, että näin oli parasta. Meidän vanharouvamme olisi ehkä turhaan hermostunut, jos omalle reviirille olisi yhtäkkiä kakaroita rynnännyt. Kun pikkukoira kuulemma on kovin reipas, niin sehän olisi varmaan tehnyt kiusaakin meidän rauhalliselle ja kiltille koirallemme. Olimme päiväkävelyllä ja kun vastaan tuli yksi tuntematon yksivuotias, niin tämä meidän Misse käänsi sillekin suorastaan selkänsä.

Muina viikonlopun kuulumisina mainittakoon perheflunssa. Mies sanoi heti aamulla, että silmätulehdus iski. Minä puolestani sain taudin iltapäivällä heti kävelylenkin päätteeksi, mutta kurkkukivun muodossa. Tätähän sitä tietysti on odotettukin. Kas, ainakaan pariin viikkoon kumpikaan ei ole flunssatauteja sen kummemmin sairastanutkaan. Olihan se jo siis aikakin.

Uusi viikko, uudet kujeet. Toivottavasti kuitenkin terveissä merkeissä.