Päivä tuntui alkavan jotenkin viturallaan ja niinhän tuo sitten jatkui samaan malliin. Tai voisi ehkä sanoa, että yhteen päivään mahtui harvinaisen monta epätavallista asiaa. Yleisesti ottaen luulen olevani aika tyytyväinen elämään, vaikka joskus otetaankin miehen kanssa vähän niinkuin yhteen. Nytkin hänellä oli jotain pientä sanomista, ei kuitenkaan oikeaa riitaa sentään. Mutta ehkä ne ovat ne edellisessä postauksessa mainitsemani ufot, joita tosin en ole toistaiseksi nähnyt, mutta jotka härnäävät vanhojakin akkoja pahantuulisiksi, heh-heh. Mistähän aloittaisin?

Osa I

No, ainakin istuin vaikka miten pitkään puhelimessa. Piti tehdä yksinkertaisinta mahdollista osoitteenmuutosta. Me olemme asuneet kuin tatit talossamme, joka sekin on on ollut paikallaan vähintään 111 vuotta. Kaupunki vain on muuttanut kadunnumeroa hankkeessa, johon tosin itsekin otimme osaa. Jo kaksi, kolme viikkoa sitten tuli muutoksesta virallinen vahvistus, mutta eihän se sillä ollut selvä.  Mies kävi kaupungilla tiedustelemassa toimintaohjeita, siis varmaan viikkoa tai kahta ennen pääsiäistä. Ehdimme jo ennen pääsiäistä tilata ja noutaakin postilaatikkoa varten ihkauudet nimikyltit.

Mies sai ystävällisiä neuvoja. Pitäisi odottaa "muutamia viikkoja" kunnes tieto olisi ehtinyt siirtyä kaupungilta maistraattiin

  • jotta pääsisimme ilmoittamaan osoitteenmuutoksesta  väestörekisterikeskukseen ja postiin
  • jotta voisimme teipata uuden numeron ja nimikyltin vanhaan postilaatikkoomme, joka edelleen on samalla paikalla jolla on nököttänyt viimeiset 30 vuotta
  • jotta saisimme postit kannettuna edelleen tähän samaiseen laatikkoon
  • eikä itella jäisi edellisen numeromme kohdalla olevaan postilaatikkoon
  • ja pääsisimme lähettelemään osoitteenmuutoskortteja kymmenille tutuille,
  • tekemään muutosilmoitukset kymmenille lehdille, kirjakerhoille, nettikaupoille ynnä muille tahoille, mm. työvoimatoimistoon
  • sekä lukuisille yhdistyksille jotka eivät ilmeisesti saa muutosilmoitusta automaattisesti.

Minä hätähousu arvelin, että kyllä 2-3 viikkoa on riittävä aika kaupunginkin byrokratialle saada tieto perille, kun se ei kulje itellan kyydissä eikä postiponin nahkaisessa laukussa, vaan ihan sähköisesti ja matkaakin on vain noin 30 kilometriä.

Ei ollut muutosilmoitus mennyt perille. Se ehkä kiertää ulkoavaruuden kautta tai on jäänyt ystävällisen virkailijarouvan pöytälaatikkoon. Maistraatinkin rouva oli hyvin ystävällinen, mutta löysi ongelman. Meidän talo on ollut paikallaan 1890-luvun puolivälistä lähtien, mutta pieni sivurakennus, jota on asuttu jostain talvisodan ajoista lähtien ellei jo kapinasta alkaen, oli jotenkin aikojen alussa kai jäänyt merkkaamatta kiinteistörekisteriin asuinkäyttöön. Sen uumenista kun on löytynyt ikivanhan savusaunan jäänteet. Nyt asiaa vähän tutkitaan. Toivottavasti hyvin vähän. Pikkutalo on aika luksuskämppä, kaakeloituine seinineen ja keraamisine liesineen, jossa vuokramiehen kelpaa asua. Postilaatikon kyltit odottavat edelleen asennusta, mutta eipä tiedä itellakaan osoitteemme muuttumisesta!

Osa II

Seuraava askare oli päiväkävely mukavassa auringonpaisteessa. Sauvat unohtuivat kotiin kun yritin luikahtaa ennen kuin samoilla asioilla oleva eukko ehtisi kohdalle. Paha sai heti palkkansa. Naapurin isäntä oli aurannut tien niin liukkaaksi, että käännyin melko pian takaisin, ennen kuin tekisin kuperkeikan. Testivaiheessa oleva astmasumute auttoi enkä läähättänyt kuin kuoleva koira, mutta ympäri oli käännyttävä. Sauvojen puutteen takia alkoi lonkkiakin särkeä. Se siis kävelystä.

Sitten päätin alkaa keittää iltaruoaksi kieliä,  jotka olimme iloksemme löytäneet kaupasta. Ne olivat varmaan kuoliaaksi rääkättyjen urospuolisten lehmien kieliä Vinku-Intiasta tai jostain sieltä suunnasta. Keittämisenkään jälkeen ne eivät olleet hyvän makuisia, puhumattakaan että nahka olisi irronnut muuten kuin postimerkin kokoisina tilkkuina. Nyt ne ovat suolavedessä odottamassa huomista, josko niitä sentään voisi syödä vaikka edes ohuina viipaleina.

Kielipoloisten ulkonäkökin näytti erilaiselta kuin tavallinen Ayshire-lehmän kieli, jota sentään olen lähes päivittäin katsellut elämäni ensimmäiset 20 vuotta lehmän suussa ja senkin jälkeen usein padassa ja keitinliemessä. Koskaan, ei koskaan meillä ole päätetty viedä ruokaa suoraan kompostiin. Nyt kielillä on armonaikaa huomiseen. Sitten lentävät.

Ja me katselemme kieliä lähemmin lehmän suussa mieluummin kuin yritämme uudestaan näiden kanssa pelaamista. Harmillista, sillä hyvin keitetty naudan kieli on hyvää. Nyt  vain sattui sammakko. Itse keittomenetelmässä ei ollut uutta. Eikä nyljettävä kieli ensimmäinen harjoitustyö kummallekaan.

Osa III

Nyt alkaa väsyttää niin, etteivät ajatukset muuta tee kuin harhailevat.  Kun vaan muistais mitä vielä piti kirjoittaa. Ai niin, tilasin nettikaupasta muutaman kirjan. Tietysti yksi jää tulematta, kun ei ollut painosta ennen kuin kustantaja ottaa uuden. Uudesta Unelma-näpertelykerhosta ei ole kuulunut mitään. Kysyin perään: aloittajaiskamat olivat päässeet loppumaan, mutta odotellaan sitten niitä.

Osa IV

Neljäskin osa ongelmia tuli vihdoin mieleen. Olen joskus aikain alussa ennen hienoja facebookeja lisännyt itseni Koulukaverit-palveluun. Kun en heti meiliosoitteen muututtua muistanut päivittää tietojani, niin sehän unohtui ja nyt siellä on komeillut tietoni kahteen kertaan, vanhalla ja nykyisellä sähköpostiosoitteella tuherreltua. Onneksi sain poistatettua molemmat ja aloitan ehkä huomenna niin sanotusti puhtaalta pöydätlä. Jos muistan missä ja milloin mitäkin opiskelin. Tässä idiksenä on se, että jos saisin kontaktin sellaisiin koulukavereihin, joita mielelläni tapaisin. Ei tosin näytä lupaavalta, mutta ei tiedä, jospa joskus muutkin eläkeläiset tai työtä vieroksuvat sinne eksyisivät.

Osa V

Erityisen positiivinen osio lopuksi, vaikka silmät jo lupsahtelevat ja Nukkumatti kutsuu. Parempaa päivää nyt alkaneesta toivotan Sinulle. Ja varmaan vähän itsellenikin.

Ai juu, Toivon tie -rukousnauhani tuli eilen postista ja pääsi roikkumaan työvalaisimeeni. Kuten kerroin, muistoksi koirasta, jota tosin muistan jokaisena päivän muutenkin ja monta kertaa päivässä.

Tiedättekö te lyhyitä rukouksia tällaiselle kuusi- seitsemänhelmiselle vehkeelle? Kuva oli viime viikon jossain postauksessa. Kun nauhaa hipelöi, tulee vaistomaisesti mieleen ajatus rukouksesta. Vapaan tajunnanvirran hyppelyiden lisäksi olisi kiva tietää jotain siitä, miten muut rukousnauhan avulla rukoilevat.  ---- Terve taas!