Jatkoa tarinalle lopussa

Posti tänään paksun kirjekuoren, lähettäjä Puikkopappi. Voi mikä yllätys sieltä paljastui, tuhannet kiitokset!

Kuvassa on toivomisen varaa, mutta paketti on upea!  Siinä on vaikka mitä kivaa: kauniisti pistelty sydän, joka käy paitsi koristeeksi, myös neulatyynyksi. Pikkuisia joulupukkeja ja vähän isompikin: ne ovat rasiassa yhdessä minikokoisten aterimien ja tarjottimen kanssa: kaikki Mattilan joulutaloon sopivan kokoista ja hyvin tarpeellista tavaraa. Lankaa, suloisia silityskuvia, kultaisia sydänmagneetteja, ihana kortti. Rasiaa myöten kaikille on käyttöä! Kiitoshalit Outille!

Tämä on Puikkopapin kesällä lupaama PIF. Itsekin yritin jatkaa ketjua, mutta eipä lukijoista kukaan ilmoittautunut haluamaan yllätyspakettia. Olisi varmaan kannattanut, mutta kukaan ei varmaan luottanut taitoihini, heh-heh. Kun itse sain tällaisen paketin, niin vallan häpeän etten voi nyt pistää hyvää kiertämään. Toivottavasti toiste ja ainahan rohkeat voivat kokeilla onneaan tässä menossa olevassa arvonnassa. En vielä huomannutkaan katsoa, miten lähellä 60.000: n rajaa laskuri jo on. 

Kuvaaminen oli tänään vähän sattuman kauppaa. Jo itsenäisyyspäivänä molemmat isommat kamerat sanoivat sopimuksensa irti. Toisesta oli muistikortti täynnä - yllättävän nopeasti - toisesta akku tyhjä. Kun aamulla rupesin vaihtamaan pattereita, niin nepä olivatkin aiheuttaneet yllätyksen. Uudet paristot olivat vuotaneet ja mahdollisesti pilanneet laturinkin. Laturin kanssa on aikaisemminkin ollut vaikeuksia ja nyt mies pani kamat pussiin ja lähti kamerakauppaan. Onneksi sain sentään otettua tämän yhden kuvan.

Edittiä, kirjoittajana Äreä täti

Tulin jatkamaan tarinaa camera kaupasta, josta tuli meidän entinen kamerakauppamme. Yleensä pidämme tärkeät kuitit tallessa, mutta nyt kävi hassusti. Juuri siltä edelliseltä kerralta mies ei ilmeisesti huomannut kuittia säästää.

Asia meni miehen kertoman mukaan näin:

Tänä syksynä hän käytti runsaasti aikaa testatakseen toimimattoman laturin kuntoa ja tuli lopulta siihen tulokseen valokuvausta harrastavan kaverinsa kanssa, että vikaa on akuissa eli ne on uusittava. Hän meni vanhaan, tuttuun kauppaan, jossa on asioinut 30 vuotta. Minnekäs muualle, siellä olemme molemmat tehneet kaikki cameraan liittyvät isot ja pienet ostokset nimenomaan siinä liikkeessä. 

Uusi myyjätär myi akut. Mies ihmetteli ääneen, että ne ovatkin erilaiset kuin aikaisemmat, johon ei myyjä ottanut mitään kantaa. Samaa ihmettelin minäkin kotona, mutta mitäs, onhan niitä merkkejä maailmassa. Mies nimenomaan osti ladattavat akut, ei paristoja, mutta ilmeisesti tyttö ei ymmärtänyt. Enkä minä ainakaan käsitä erilaisista pattereista hönkäsen pöläystä, paitsi että osaa voi ladata, osaa ei.

Nyt sitten tämä kauppias, tuttu luottokauppias jo 30 vuoden takaa, kehtaa väittää, että ensinnäkin asiakas on laittanut tavalliset kertakäyttöiset patterit laturiin ja toisekseen heidän kaupassaan ei näitä Panasonicin tavaroita ole muutenkaan myyty enää kolmeen vuoteen, joten asiakas on ostanut ne jostain muualta. "No mitäs noi sitten on?", kysyy mies ja osoittaa piikissä roikkuvia P-merkkisiä kapineita. "Vanhaa varastoa", kuuluu kauppiaan tyly vastaus. "Kiitos ja näkemiin, en enää vaivaa teitä", tai jotain sinne päin.

Jos myyjä myy vahingossa väärän tuotteen pahaa aavistamattomalle asiakkaalle, niin luulisi kauppiaan pahoittelevan vahinkoa. Asia olisi varmaan ollut sillä selvä. Mutta ei, syy on kokonaan tyhmän asiakkaan, joka vielä valehteleekin.

Nyt pitää etsiä uusi kamerakauppa, joita onneksi tässäkin kaupungissa on useita ja kaikki nettikaupat päälle. Eiköhän niistä uusi luottopuotikin löydy. Pitäköön kolme vuotta vanhan varastonsa edelleen!