Nyt talon jouluvalot alkavat olla paikoillaan. Ulkoeteisen ikkunalaudoille panen kaksi kynttelikköä vasta joulun alusviikolla, mutta muuten ikkunoissa ja ikkunalaudoilla on enemmän valoja kuin koskaan. En enää kaipaa yhtään ulkokoristeitakaan, joita siis meillä ei ole eikä varmaan tule, paitsi tietenkin eläviä tulia. Tämä kuva on otettu ikkunalaudan kyntteliköstä, ikkunan läpi. "Tuikkikaa, oi joulun tähtöset..."

1107127.jpg

Mies osti pyynnöstäni kaksi led-tuikkua, joita tosin en vielä ole testannut enkä siis tiedä, näyttävätkö ne hyvältä vai ei. Ajatuksissani on valaista Betlehemin seimi tällaisella tekovalolla, kun en ajattelemassani nurkassa uskalla polttaa elävää tulta.

Olen tällä viikolla saanut yhteyden kahteen vanhaan tuttuun. Toinen on lapsuuden tai oikeastaan nuoruuden ajoilta, itseäni muutaman vuoden vanhempi naapurin tytär, joka aikanaan muutti miehen matkassa muualle, kuten itsekin tein. Olen kuullut hänestä hajanaisia uutisia silloin tällöin vuosien mittaan. Nyt sain hyvän syyn etsiä esille yhteystiedot ja lähetinkin sähköpostia. Vastaus tuli paluupostissa ja tuntui siltä, että meillä varmaan on jatkossakin aiheita vähintään kirjeenvaihtoon. Kuulumiset eivät kaikilta osiltaan olleet hyviä uutisia. Hän kertoi siitä, miten oli jäänyt joku aika sitten äkkiarvaamatta leskeksi.

Siunattu sähköposti! Sillä tavoitin myös entisen työkaverini, jota en ole vuosiin tavannut tai edes kuullut hänestä mitään. Työpaikka oli onneksi sama, mihin hän lähti silloin kun viimeksi olimme juttusissa. Kun kokeilin varovasti kepillä jäätä, niin sama mies kertoi olevansa edelleen. Olimme aikanaan lähityökavereita, jopa niin läheisiä että vaimonsa joskus epäili, onko olemassa muutakin kuin työkaveruutta. Ei ollut, mutta sen takia kai olimmekin niin hyviä ystäviä. 

Kummankin vanhan ystävän tavoittaminen lisää joulumieltä. Se oli tässä jo hetken kateissa, mutta näköjään taas kerran toteutui viisaus "rakasta, kärsi ja unhoita", heh-heh. Maassa siis on rauha ja ihmisillä hyvä tahto.