Harmaa pitkäperjantai, kuten kuuluukin olla. Pitkänperjantain ahdistus sentään muuttuu kolmantena päivänä pääsiäisaamun riemuksi ja auringonpaisteeksi. Tämä ahdistus ei hevin muutu auringoksi, enkä oikein käsitä, mitä pitäisi tehdä.

Nimittäin, käytiin päiväkahvilla mummulassa. Isä istui lueskelemassa, äitiä ei näkynyt. Juttelimme hetkisen ja olisimme voineet keskustella paljon kauemminkin. Isä pääsi purkamaan huoltaan äidin kaiken aikaa huononevasta kunnosta. Pahantuulisuudesta, muuttoaikeista (!), mustasukkaisuudesta (!!) ynnä muista aiheettomista syytöksistä. Paha Altzheimer valtaa alaa enemmän ja enemmän.

Sitten isä rupesi keittämään kahvia ja lähetti minut herättelemään muoria päiväunilta. Sekin on pahasta, jos tämä kuulee puhuttavan jotain selän takana ja kuten olen maininnutkin, tällä on korvat kuin kärpällä. Nytkin, siis myöhemmin käynnin aikana, rupesi tivaamaan mitä isä puhui toisessa huoneessa ja kun isä mainitsikin sanan "tytöt", oli se merkki uskottomuudesta ja epämääräisistä likkakavereista. Niitähän liki ysikymppisellä riittää. Äidin puheet eivät vielä varsinaisesti sisällä rivouksia, mutta läheltä liippaa sekin kauheus.

Mutta tarinassa taaksepäin: sänkykamari oli tyhjä. Telkkarihuone oli tyhjä. Äidin vanha työhuone oli tyhjä, tosin täynnä monenlaista nyyttiä ja nyssäkkää, joihin ilmeisesti oli pakattu omaisuutta. Seinille oli ilmestynyt lisää vanhoja muistoja ja valokuvia äidin vanhemmista.

Ovi oli visusti kiinni, samoin ovi vintinrappuun, kuten kuuluikin olla. Vinttiin meneminen on jo ajat sitten ollut jyrkästi kiellettyä, mutta siellähän se muori nyt istui ovien takana ja luki ehkä vanhoja rakkauskirjeitään tai mitä lie papereita. Vintinrapun valokin oli sammutettu, ettei vaan kukaan huomaisi, missä sitä ollaan. Yhtenä päivänä muori tulee pää edellä alas, kuten on ennenkin tullut.

Isä puhui jo ns. kahden kesken aika avoimesti vaihtoehdosta Hoitokoto. Kun kysyin äidiltä itseltään tämän vointia ja kuulumisia, niin ei tietysti paremmin voisi olla, mutta ei kai tuossa sairaudessa omaa tilaansa voikaan tietää. Tai muistaa, mitä hetki sitten sanoi tai teki.  Voi itkujen itku.