Uudessa pikkuisessa Sariola-omenapuussa on kaksi liikuttavan näköistä kukkaa! Jätän ne rauhaan, vaikkei tänä vuonna olekaan tarkoitus alkaa satoa teettämään. Tärkeintä  on saada puu juurtumaan kunnolla. Toisessa, siinä pölyttäjäpuussa eli Huvituksessa ei kukkia näy.

Ihana helluntaipäivä olisi otollinen sään puolesta puutarhahommiin, mutta sen verran meillä sentään on tapoja, että pyhänä ei koneita käynnistetä. Ellei ole ihan pakko. On kylläkin mahdollista, että äherrämme kasvihuoneen kimpussa, sillä siihen urakkaan ei toistaiseksi ole tarvittu konevoimaa. Miestyövoimaa kylläkin sitä enemmän.

Eilen työ edistyikin suotuisasti, sillä pleksit suostuivat asettumaan paikoilleen yllättävän helposti. Isännällä tosin on kynnet ja sormenpäät kipeänä, sillä jotkut levyistä tai siis muovilistat, joilla levyt kiinnitetään, asettuvat tosi hankalasti paikoilleen. Jotkut menevät ihan suosiolla, kuten eilen yhtä lukuunottamatta. Syytä tähän emme ole keksineet. Edessä on vielä kattolevyjen asentaminen eikä minun älyni vielä riitä käsittämään sitä, miten se tapahtuu. Mies kuitenkin arvelee, että se on mahdollista.

Jos olisin etukäteen tiennyt, miten hankala hanke tämä on, niin taatusti olisin miettinyt kahteen kertaan ennen kuin alan puhua uudesta kasvihuoneesta. Ns. pitkästä tavarasta ja muovikelmusta olisimme rakentaneet varmaan tähän mennessä jo useammankin kasvihuoneen. Joíssa kasvaisi ja kukoistaisi esimerkiksi muutama tomaatti jo täyttä vauhtia. Tässä on sekin kenkku asia, että nyt tämän yhden hankkeen takia muutkin työt, kuten kasvimaan laittamiset ovat jääneet vaiheeseen. Ei ihminen montaa asiaa pysty tekemään yhtaikaa kuitenkaan. Toivottavasti edessä on pitkä kuuma kesä.