En varmaan ole vuosiin jännittänyt hammaslääkärin tuolissa niin kamalasti kuin eilen. Oma lääkärini oli vielä lomalla ja tämä minut hätätapauksena vastaanottanut oli ennestään tuikituntematon ihminen. Hampaassa ollut vanha iso amalgaamipaikka oli haljennut monesta kohdasta ja se piti purkaa kokonaan. Jälkiuunileipä tuskin oli ainoa syyllinen, mutta oli tietysti se viimeinen niitti.

Minua jännitti niin kamalasti, että puristin tuolin käsinojia kuin hengen hädässä ja tuskin muistin hengittää. Syytä tähän en voi ollenkaan käsittää, sillä tavallisesti ei hammaslääkärikäynnissä ole mitään kummallista enkä yleensä anna edes puuduttaa itseäni. Kai se johtui vain vieraasta tohtorista. Mutta mitä teki tämä ihana hammaslääkäri? Hän hyräili hiljaa ja lempeästi korvanjuuressa niin, että melkein kokonaan unohdin jännittämisen. Tällaista en ole koskaan kokenut, mutta jälkikäteen voi vilpittömästi sanoa, että olipa miellyttävä kokemus.

Olin kuitenkin niin pökerryksissä, että hädin tuskin pääsin valokuvakauppaan ostamaan kameraan uutta muistikorttia. Olisi tehnyt mieli vähän vaellella muutenkin kaupungilla, mutta tuttu myyjä onneksi varoitti, että pakkauksessa saattaa olla häly, joten se olisi pitänyt viedä autoon varmuuden vuoksi. Niinpä sitten ajelin suoraan kotiin. Mutta heh, säästyipä rahat. Reissu tuli kuitenkin maksamaan lähes 80 euroa, vaikka kela-korvauskin on otettu huomioon.

Tytär oli myös käynyt hammaslääkärissä ja kuullut ankaraa madonlukua hampaidensa kunnosta. Jos eroosio jo nyt on syönyt hammasta, niin mitä onkaan jäljellä kun tulee äitinsä ikään? Hän ei kuitenkaan tietääkseni ole mikään happamien juomien tai limujen käyttäjä ja ainakin lapsena muisti huolehtia pesuista, luultavasti hammaspeikon pelossa.