"Taivas on sininen ja valkoinen", soittelee kansanlauluja talon torvisti päivän kolmannessa soittoharjoituksessaan. Päivä on juuri nyt kuin kansanlaulu. En ole katsellut mittaria, mutta lämmintä on tämmöiselle pullukalle vähän liikaakin. Lepäilinkin äsken varjossa. Mies viritti vanhan riippumaton takaisin ja niin makoilin koivun ja pajun katveessa ihan vaan omissa ajatuksissani. 

Tällaisena hellepäivänä ei onneksi tarvitse tehdä edes ruokaa. Eilen viipaloimme ja marinoimme (= en minä) yhden pakastimesta sulatetun lampaanpaistin ja paistoimme siitä pihvit, joita riittää täksikin päiväksi. Huom. tällaisia pihvejä ei pidä paistaa liian kypsiksi, vaan päinvastoin jättää hyvin, hyvin roseeksi ja etukäteen perata kalvot ja talit tarkkaan pois. Kypsänä paisti-pihvit ovat sitkeitä kuin, sanoisinko kissan nahka. Tämä lammas oli mureaa ja hyvää. Suosisin mielellänikin kotimaista, mutta jos hinta on ainakin kolmenkertainen, niin ei tee yhtään kipeää suosia Uutta-Seelantia.

Leimukukat ovat nupulla. Kuvasin myös maisemiani riippumatosta käsin eli koivun valkeaa runkoa ja pajun lehteviä oksia. Valitettavasti kamerasta loppui virta enkä onnistunut vaihtamaan uusia pattereita, pöllöpää, miehen kameraan. Riippumatosta vielä: hankin alkukesästä vanhan ja räikeän tilalle uuden ja tyylikkään. Tyyli kesti puolitoista kuukautta. Kangas on aitoa tekokuitua, joten se ei ole mennyt miksikään, mutta narut katkesivat. Se oli ilmeisesti suunniteltu tyylikkäille, kapeille ja kevyille. En viitsi nähdä valittamisen vaivaa, vaikka kaiketi painorajoitus olisi pitänyt mainita, jos siinä sellainen oli! Matossa oli pituutta kohtuullisesti, mutta ei leveyttä eli joka kerta pelkäsin keikahtavani vahingossa maahan. Vanhassa vara parempi: tämä on kuin säkki, jonka pohjalta ei ainakaan epähuomiossa tipahda. Ei tosin aina meinaa päästä muutenkaan ylös ja sen takia olin vähällä hävittääkin sen.