Pinnistin oikein ehtiäkseni tänne vielä sunnuntain puolella, mutta näköjään oma kelloni jätättää tai Vuodatus edistää. No, ei se mitään. Keskiyö nyt on joka tapauksessa ja täysikuu. Yritin eilen eli siis jo toissailtana kuvatakin sitä, vaikka hyvin tiedän miten vaikeaa kuun kuvaaminen on. Sainkin kuvaan jostain syystä kaksioisaisen kuun. Lisäksi kuvaan heijastui puolet takkahuoneen kalustosta, vaikka luulin poistaneeni salaman. Vielä hassumman ilmiön näin hetken päästä livenä, kun saman huoneen toiseen ikkunaan heijastui ihan selvästi kolmas kuu, vaikka järki sanoi että ei se ainokainenkaan siihen suuntaan voi olla kulkemassa. Ufoja varmaan liikkeellä ;-)

Kirjoitin jo aikaisemmin päivällä pitkät tarinat sunnuntain vietosta, käsityöharrastuksista ja tulevista neulomusaikeista, mutta yhtä linkkiä etsiessäni sain vahingossa hävitettyä koko tekstin. Näin ei olekaan käynyt pitkään aikaan.

Mies kertoi jo monta päivää sitten, että sunnuntaina meidän ohi kulkee joku polkupyöräsuunnistus. Järjestäjien edustaja oli käynyt tarkastamassa paikkoja, mutta emmepä arvanneet, mikä trafiikki meidän hiljaisella kujalla olisi.

Fillareita kuulemma meni eestaas kovaa vauhtia ja osuin minäkin saamaan yhden valokuvaan. Sitä en käsitä, miksi ne ajoivat eri suuntiin, elleivät sitten olleet suunnistaneet vikaan. Mies sanoi, että vauhti oli ollut hirmuinen ja pelkäsimmekin, koska joku ajaa pihoilta kävelytielle tulevien lasten tai koirantaluttajien päälle. Tai toinen toisiaan kumoon kapealla polulla. Mies harmitteli, ettei tullut viikolla kysyneeksi reittiä tarkastaneelta ukolta henkilötietoja tai edes seuraa, joka oli tapahtuman takana.

Tikapuu se vain tässä on, vaikka näyttää siltä kuin kaveri ajaisi siltaa pitkin. Pyöräilijät eivät minua häirineet, paitsi tämä tässä:

Vaikka jokunen tyyppi ajoi meidän pihaan, älysivät kääntyä ja jatkaa matkaa polkua pitkin. Ei siinä mitään, vahinkoja sattuu. Mutta tämä yksi ei sitä älynnyt, vaan kurvasi kiireissään melkein meidän viime vuonna istutetun pikkuisen Perttula-ruusun yli, siis kukkapenkin kautta nurmikon poikki ja suoraan ison ruusupuskan ja männyn välisestä oikein kapeasta raosta pellolle. Olisi luullut tyhmemmänkin ehtivän huomata, että suunnistusreitti ei voi kulkea ihmisten pihan kautta melkein portaita hipoen ja ulos pihasta kapeasta rakosesta läpi sihdaten.

Todella toivon, että neropatti sai runsaasti ruusunpiikkejä takapuoleensa ja kinttuihinsa. Harmitti ja toisaalta vähän naurattikin se, ettemme kumpikaan osuneet silloin pihalle ottamaan kuvaa. Mutta jäljet jäivät, poika, jäljet jäivät. En huomannut ällistykseltäni katsoa, miten pikkuisen ruusupensaan kävi. Iso kyllä kestää rajumpaakin ohitusta.

Pääasiassa päivä on sujunut lorvaillessa, lukiessa ja fifi-huivin virkkauksessa. Mies paranteli kipeitä jalkojaan eilisen tuplakeikan jälkeen ja minä ikiomaa flunssaani paksu punainen kaulaliina kaulassa. Jostain luin, että sen pitää olla nimenomaan väriltään punainen. Lämmittää nääs. Oikein mitään järkevää en olisi ehtinytkään tehdä eikä pyhäpäivänä ole tarviskaan. Heräsinkin vasta puolen päivän aikaan. Olin tosin jo viideltä kertaalleen liikkeellä, latasin kahvinkeittimen valmiiksi ja kömmin uudestaan nukkumaan. Tauti varmaan väsyttää niin, etten edes siihen herännyt, kun mies oli joskus kai kymmenen aikoihin kolistellut ulos postilaatikolle. Ehkä taudin lisäksi väsytti saunailta ja kahden omenaämpärillisen jalostaminen mehuksi.

Virkkaan parhaillaan ihan loppusuoralla kevyttä suorakaiteen mallista fifi-huivia, väriltään vaaleanpunaista. Väri ei varmaankaan ole edullisin mahdollinen kuuskymppiselle paksulle akalle, mutta kun tuli sitäkin bambu-langan väriä ostettua... Samaa väriä käytin raidan verran neulejakkuni koristeena.

Tässä kuitenkin se ajat sitten ja usein mainostamani neulejakku. Mallia ja värejä on vaihdettu LUKUISIA kertoja eli siis purettu ja neulottu, mutta tämmöinen siitä lopulta tuli:

Tämä on juuri se jakku, jonka sain nipin napin valmiiksi pari viikkoa sitten pidettyihin juhliin. Nyt jakkua on käytetty jo toiseenkin kertaan ja ainakin itse olen tyytyväinen siihen. Malli on itse kehittelemäni ja pohjautuu yhteen Novita-lehden ja toiseen Modasta nappaamani mallin yhdistelmään. Kroppaosa on virkattu sivusuunnassa ja hihat aloitettu olkapäistä ulospäin, siis muuten valmiiseen jakkuun.

Näin virkaten on helppo säädellä vaatteen leveyttä - kas kummaa miten olikin tarpeellista, mutta riski on se, saako osien pituuden täsmäämään. Ei saanut, vaikka laskin kuvioita ties miten moneen kertaan. Takaosa on kymmenen senttiä pitempi, mutta ajattelin pitää hännystä pelkästään tarkoin suunniteltuna tehokeinona. Heh, kun en muutakaan voi.

Kuvaamisen jälkeen lisäsin kaula-aukkoon vielä pari kerrosta pinkkiä, kun tuo oli niin avuttoman näköinen. Tässä jakku on vielä prässäämättäkin, kun tuli kiire saada se päälle. Jakku valmistui tasan viisi minuuttia ennen kuin syöksyin suihkuun ja vaihtamaan vaateita ennen juhliin lähtöä. Prässäämisestä tuli mieleen neuleen pingottamisohjeet. Vasta myöhemmin muistimme tallilla olleen ison palan styroksia (= ex-kanilan katto), jota aion käyttää tulevien neuletöideni loppuviimeistelyssä. Vielä kun löytäisin isoja nuppineuloja. Myyköhän niitä joku nettifirma?

Lankoja tuli hamstrattua. En ehkä saa lniistä enää pinkkiä pikkupuseroa, mutta tutkin vielä asiaa. Toista raitaväriä eli beessiä on joka tapauksessa aika paljon, ehkä vielä toiseenkin jakkuun ja puseron voisi silloin tehdä kaksi- tai kolmekinvärisenä. Luin tänään, että nimenomaan poikkiraidat eivät levennä, vaan päinvastoin. Pystyraidat paksuntavat, vaikka toisin on aina opastettu meitä paksukaisia.

Nyt on vielä ratkaistava, teenkö kevyen kesäpuseron valmiiksi odottamaan ensi kevättä vai rupeanko neulomaan paksua ja lämmintä villapaitaa pakkasten varalle. Vai aloitanko monien muiden tapaan töppös- ja tumppuhankkeen, vaikka myöhästyinkin kaikista kimppaneulomusten ilmoittautumisista. Hyväntekeväisyysvaihtoehto inspiroi juuri nyt kaikista vähiten. Ei niin, ettenkö haluaisi kutoa sukkaa erityisesti Venäjän vankien varpaiden lämmitykseen, mutta joku siinä nyt tökkii. Sukankutominen ylipäätään tökkii ja seuraavaksi se, kun vankiloihin toivotaan hillittyjä värejä eikä vähempi voisi masentaa, vaikka lankojakin olisi kotona. Selitän itselleni, että näin äksyllä mielellä kudotulla sukalla tuskin olisi edes suurempaa siunausta. Rotatkin varmaan söisi semmoiset tallukkaat... Totta kai värikkäitä sukkia voi muuallekin paketoida, esimerkiksi SPR:n kampikseen, mutta kun nyt kumminkin läheisin osoite itselleni olisi via Vivamo, niin ehkä luotan siihen, että sukkia saa viedä Venäjälle ensikin vuonna. Tai saahan nainen aina muuttaa mieltäänkin, jos tulee toisii aatoksiin. Kun nyt tänäänkin on täysikuu eikä unesta tietoakaan.