Tarttis varmaan miettiä rytminvaihdosta, elämään siis. Nyt tuppaa bloggailu menemään aina seuraavan päivän puolelle. Ja aamulla on kiva nukkua. Herään kyllä säntillisesti katsomaan telkkarista aamu-uutiset ja yleensä Jälkiviisaat, mutta kömmin sen jälkeen suoraan ns. aamupäiväunille. Aamupala on pikemminkin brunssi, josta nautitaan pitkään. Mikäs meidän on ollessa, kahden eläkeläisen. Joskus vain tapahtuu jotain kauheita, kuten se että on pantava kello soimaan ja noustava ns. ihmisten aikaan.

Miehellä oli aamulla silmälääkäri. Hän kertoi raukka valvoneensa melkein koko yön aamuherätystä odotellessaan. Minulle käy yleensä samoin, jos aamurytmi jonkun menon takia on poikkeava. Nythän minun piti lähteä samalla ovenavauksella ja kyydillä asemalle Helsingin junaan. Lähtemisestä ei tullut mitään. On sekin, että pitää sairastua juuri silloin kun ystävä käy Suomessa. Sitä tapahtuu enintään kerran vuodessa eikä tapaaminen silloin ole muutenkaan taattua.

Koko eilisen päivän oikeaa kylkeä vihloi ilkeästi. Mitä ihmettä voi olla lonkkaluun yläpuolella tai ehkä sen puolivälistä mahaan päin, siis muuta kuin läskiä? Läski kai ei särje. Nämä sivulihat kuitenkin olivat kipeät, jopa tuolista nouseminen vihloi. Ja yskiminenkin vielä tänään. Voikohan keuhkot ulottua sinne asti? Anatomiaa ei taidettu opiskella hirveän perusteellisesti minun oppikouluaikanani, silloin 60-luvulla?

Eilen hoidin itseäni punaisella villahuivilla, matkahuovalla ja myös muutamalla vahvalla särkypillerillä. Tehohoito helpotti oloa. - Tämä liittyy kai niiden kaikkien muidenkin kummallisten oireideni kavalkadin, josta lääkäri ei sano mitään muuta kuin korkeintaan pyörittää päätään. Mies puu luulotaudista eli hypokondriasta, minä en. Silti on helpottavaa ja jotenkin "laillisempaa" saada nimi vaivalleen, kuten minä sain kesäkuussa silmävaivoille.

Mies muistuttaa jatkuvasti siitä, että pitää olla realisti: me emme ole enää nuoria. Vaivoja tulee. Nyt niitä sitten on pyytämättä tullut kummallekin vähän enemmänkin kuin olisi tarpeen.

Tänään päällimmäinen huoli on ollut miehen sydämen lääkityksestä. Uudetkaan lääkkeet eivät vieneet yskää, päänsärkyä ja rintakipua. Silmälääke muutettiin jo aikaisemmin betasalpaajasta alfasalpaajaksi, mutta meidän sairaalan korkeasti oppineet tohtorimme (3 - 5 eri lekuria eli joka käynnillä eri tyyppi) eivät varmaankaan ole törmänneet tähän sivuoire-ongelmaan, joka oli silmälääkärille itsestään selvää tietoa. Onneksi mieheni sai ajan meidän omalle lääkärillemme heti huomiselle. Lääkäri soittakoon aluesairaalaan.

Mutta ei minullakaan koko päivä mennyt murehtimiseen. Turhaa sekin, sanoi mies, jonka kuulemma saa viedä terveyskeskukseen vasta sitten, kun hän ei pysty pistämään hanttiin.